Ruskeasuolla pelattu turnaus paljasti sen, että sarjasta tulee tasainen ja mielenkiintoinen. Kuudenkymmenen kuuden maalin jälkeen pöly laskeutui ja ottelut menivät seuraavasti:
HIFK SCH 7 - 5
HePa AC HaKi 3 - 6
PakVi SSV 7 - 7
SCH HePa 7 - 5
AC HaKi PakVi 3 - 4
SSV HIFK 8 - 4
Sarjan kärkipaikat 1. turnauksen jälkeen SSV, PakVi ja sitten tiivisti AC Haki, HIFK ja SCH. HePa jäi kokonaan ilman pisteitä vaikka pelasikin ajoittain mallikkaasti. Tuntuu siltä, että joukkueet pelaavat oikeassa sarjassa ja peleistä tulee koko ajan parempia ja kovempia.
HIFK - SCH 7-5
(4-4,1-1,2-0)
Loppuviikosta saatu anemiarokotus taisi vielä vaikuttaa sillä tässä pelissä tahmaa riitti ja mikään ei tuntunut onnistuvan. Voittopisteet kuitenkin kotiin vaikka ei kovinkaan hyvällä pelillä.
SSV - HIFK 8-4
(4-2, 2-1, 2-1)
SSV:ltä loistopeli ja aivan oikeaan saumaan. Olivathan he sössineet 7-2 johdon PakVia vastaan tasuriksi kolmannessa erässä, joten nälkää varmaan löytyi. HIFK:n kädet olivat tänään jäässä ja homma meni juoksemiseksi ja jäähyilyksi. Jälkimmäiseen tosin vaikutti tuomarilinja, joka pähkäili linjaansa 1. erässä 6 rangaistuksen verran ja mielestäni vähän kadotti sen samalla. Alivoimapeliin tuli ainakin hyvää harjoitusta ja onnistuimme siinä 100 prosenttisesti. Ihan ansaittu voitto SSV:lle, hyvin pelattu.
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Etelä-Suomen Eliittijatkosarja, Ruskeasuo
Tunnisteet: Etelä-Suomen Eliittijatkosarja 2009-2010, Ottelut
perjantai 13. marraskuuta 2009
Etelä-Suomen Eliittijatkosarja, A-lohko
Eliittijatkosarjassa lohkoja on vain yksi ja lohkossa pelaa kuusi kovaa joukkuetta:
HIFK
* lohkonsa 3, pisteet 11, maaliero: +18 (46 tehtyä maalia)
PakVi
* Erittäin hyvä D96 joukkue, joka pärjäsi erinomaisesti 95-joukkueiden joukossa.
* lohkonsa 4, pisteet 9, maaliero +5 (tehtyjä maaleja 41)
SSV
* Ollut vahvassa nousussa koko alkuvuoden, hyvin taitava joukkue
* lohkonsa 3, pisteet 6, maaliero +15 (40 tehtyä maalia)
SCH
* Vastaiskuspesialisti, jolla on tiukka ja läpitunkematon puolustus
* lohkonsa 4, pisteitä 5, maaliero: -8
HePa
* Tasaisen kova joukkue, hieman ohut rosteri eli vähän pelaajia
* lohkonsa 3, pisteitä 8, maaliero +2 (tehtyjä 25)
AC Haki
* Joukkueesta löytyy paljon potentiaalia ja silloin kun peli kulkee, se kulkee hyvin.
* lohkonsa 4, pisteitä 5, maaliero: +7 (tehtyjä 28)
HIFK:n omat pelit eliittijatkosarjassa:
29.11.2009 15:00 HIFK - SCH Ruskeasuo
29.11.2009 20:00 SSV - HIFK Ruskeasuo
5.12.2009 11:00 HIFK - PakVi Campo-Sport
5.12.2009 14:00 AC HaKi - HIFK Campo-Sport
10.1.2010 14:00 HIFK - HePa Latokartano
10.1.2010 11:00 SCH - HIFK Latokartano
17.1.2010 11:00 HIFK - SSV Järvenpää Areena
17.1.2010 13:00 PakVi - HIFK Järvenpää Areena
30.1.2010 16:00 HIFK - AC HaKi Kerava Areena
30.1.2010 19:00 HePa - HIFK Kerava Areena
13.2.2010 10:00 HIFK - SCH Campo-Sport
13.2.2010 13:00 SSV - HIFK Campo-Sport
28.2.2010 15:00 HIFK - PakVi Myllypuro
28.2.2010 18:00 AC HaKi - HIFK Myllypuro
7.3.2010 12:00 HIFK - HePa Myllypuro
Otteluohjelma SSBL:n sivuilla:
http://www.salibandy.net/liitto/default.asp?sivu=34&alasivu=4240&kieli=246
Tunnisteet: Etelä-Suomen Eliittijatkosarja 2009-2010
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
SM-Karsinta 2009-2010
8.11.2009 AC Ruskeasuo
Marginaalinen mahdollisuus, spekulatiivinen ja herkullinen hetki - tai sitten vain toivoa rinnassa. Nämä olivat lähtökohdat viimeiseen turnaukseen mentäessä. Kuitenkin oli odotettavaa, että kaikki pelit menisivät kuten ennakkoon ajatellaan ja että LoSB menisi jatkoon keskinäisten otteluiden perusteella, vaikka huonommalla maalierollakin. Näinhän myös loppujen lopuksi kävi ja yksinkertaisen sarjan tylyys tuli nenille: 7 pelissä vain yksi tappio, viisi voittoa ja tasapeli. Ratkaisupelejä olivat tietenkin kaikki ja kun muistelee noiden parin pistemenetyspelin tapahtumia niin vielä tiukemmaksi meni. Lopullinen lohkotilanne taitaa olla nyt tällainen:
Oilers
LoSB
---------
HIFK
PakVi
---------
Indians II
KorsKa
GrIFK
Erä I
Oilers ja LoSB siis SM Sarjaan, onnittelut heille ja HIFK ja PakVi ovat kumpikin ansainneet eliittisarjan jatkot, johon täytyy lähteä samalla veitseteräasenteella kuin näissä peleissä. KorsKa kiusasi monta joukkuetta ja pelasi tiukkoja matseja - vasta Oilers pystyi ottamaan heiltä reilunpuoleisen voiton. Indiansin ja Granin suurimmat ero löytyvät fyysisyydessä ja GrIFK:n rosterin vuoksi peleissä oli melko paljon vaihtelua. Erän nollaus johtuu myös täysin uudesta joukkueesta ja vähän huonosta tuuristakin, jos totta puhutaan.
HIFK - Indians II 8-3
(3-0, 3-1, 2-2)
Lataus tähän peliin oli nähtävissä jo pelin alussa. HIFK:lla oli yritystä ja jalkaa kaksi ensimmäistä erää ja kolmanteen mentiin 6-1 johtoasemissa. Vastustajalla oli ajoittain hyviä tilanteita, mutta yhteistoiminta kaipaa vielä hiomista vielä, joukkuehan on hyvin uusi. Taitoa kyllä löytyi sekä yritystä.
HIFK - Erä II 8-5
(2-1, 2-3, 4-1)
Erä kakkosen ja IFK:n välillä aina on sellaista kivaa kaverikipinää vaikka lohkosijoitus oli jo kummankin osalta ratkennut. Erälle on tässä sarjassa käynyt hassusti ja kokonaan ilman pisteitä jääminen on jokseenkin yllätys, koska monissa otteluissa viimeisen erän johto on hiipunut karvaaksi tappioksi kuten esim. tänään 4-2 tilanteessa Pakilaa vastaan kolmas erä meni 0-5. Tänään Erä pelasi parhaan pelinsä meitä vastaan ja olisi voinut voittaa pelin, jos yrityksestä ja tsempistä voisi jakaa myös maaleja. Erä piti noppaa ja veti kaukaa, otti pomppupalloja maalille, karvasi, juoksi ja raastoi ja tunki palloa kaikin mahdollisin keinoin kohti HIFK:n maalia, mutta ei vaan riittänyt. Pelin kulminaatiopisteeksi olisi voinut muodostua montakin hetkeä - maalivahtimme 2+10min pudonneen mailan heitosta pois maalivahdin alueelta, Erän rankkarimaali, kolmannen erän puolessa välissä kuulunut summeri, pelaajien pysähdys ja yhden pelaajan jatko suoraan maaliin. Erä meni tuolloin johtoon ja lähti hakemaan tosissaan voittoa ja peli kääntyi HIFK:lle vasta viime minuuteilla - huh, huh.
===================================================
31.10.2009 Tennarin Liikuntahalli, Lohja
Kolmas kierros toden sanoo. Päivän vastustajaksi oli tällä turnauskierroksella saatu kaksi verrattain vahvaa joukkuetta nimittäin GrIFK ja PakVi. Granin kanssa tuntuu välillä menevän tiukaksi vaikka peli muuten sujuisi hyvin ja käsikirjoituksen mukaisesti. Tällä kertaa tiukkuutta kesti yhden erän verran, mutta kuitenkin. PakVin kaiken-voittanut-kaksoismestari-yksikuusjoukkue ei ole tullut vastaan aiemmin, joten fiilikset olivat ennakkoon vähän neutraalimmat. Sekä GrIFK että PakVi kohtasivat tänään HIFK:n ja Oileirsin ja vähänpä heille siitä jäi käteen...
Turnauksen järjestelyistä haluan antaa erityiskiitosta ja kunniamaininnan. LoSB teki lauantaipäivästä hyvän tapahtuman tulospalvelun, järjestelyjen, puffetin, arpajaisten kera - ja musiikkiakaan ei unohdettu. Hyvä keksintö oli myös kysyä kokoonpanoluettelot etukäteen ja varsinkin se, että kaikkien otteluiden tulokset tupsahti kaikkien joukkueiden jojojen sähköpostiin pelipäivän jälkeen. Kudos!
Tässäpä tulokset:
LoSB - Indians II 8 - 2
GrIFK - HIFK 2 - 10
Indians II - Erä II 5 - 4
PakVi - HIFK 5 - 8
Oilers NG - GrIFK 14 - 3
KorsKa - Erä II 8 - 5
Oilers NG - PakVi 11 - 4
LoSB - KorsKa 9 - 8
LoSB otti lohkojohdon, Oilers kakkospaikan ja HIFK nousi kolmanneksi.
GrIFK - HIFK 2-10
(2-3, 0-3, 0-4)
Pelin alussa helsinkiläiset rokottivat nopeasti 0-2 johdon, mutta vastustaja tsemppasi ja piti ensimmäisen erän maalillisesti tasaisena. Kun toisessa erässä alkoi vähän revetä enemmän, varsinkin alivoimatakaiskumaalin jälkeen, vastustajan pelisysteemi ei pysynyt enää kasassa. Kymppi tuli täyteen odotettua helpommin.
PakVi - HIFK 5-8
(1-0, 2-5, 2-3)
D96 sarjan mestarijoukkue on osoittanut olevansa iskukykyinen ja tasaväkinen myös C95-sarjassa ja lähti tähän turnaukseen kolmen pelin jälkeen piikkipaikalta. Turnauksen kuluessa tuomarit olivat vaihtuneet varsin tiukkaan pariin ja linja näytti suosivan pehmeämmin pelaavaa vastustajaa. Toisessa erässä otettu johto piti lopulta loppuun saakka vaikka vastustajan pikahyökkäykset antoivat HIFK:n kopparille välillä tehtävää kerrakseen.
PakVin menestyksen avaimet näyttävän olevan hyvä alakolmio ja takatolpan kyttäys. Ristipalloa takatolpalle tuli välillä vähän turhaankin viljeltyä, mutta yleisesti ottaen viimeistely kaipaisi hiomista, samoin puolustus, joka teki merkkausvirheitä melkoisesti. Osasyyllisenä varmaan myös oli Tennarin kentän kummallinen alusta, jossa pallo pomppi vähän oudosti ja oli myös julmetun liukas.
===================================================
17.10.2009 THT-Center, Kauklahti
Mentiin katsomaan toinen kierros ja odotettiin kahta pistettä eli KorsKan kaatoa. Kahden pisteen sijaan pojat nappasivat niitä kolme ja tässä sarjassa jokainen piste onkin todella tärkeä, hienoa pojat!
Viikonlopun pelejä kun seurasi, niin tällä kertaa tuomarit tekivät kyllä varmasti parhaansa, mutta kokemattomuus paistoi toiminnassa välillä aika pahasti läpi. Vaarallinen pelitapa, taktiset virheet, selkäänajot ja jopa keihästäminen jätettiin viheltämättä, mutta esim. väärästä etäisyydestä ja pelin viivyttämisestä annettiin minuutteja ja vapareita vain perusrikkeistä. Yhdessä pelissä näin kun kaveria lyötiin mailalla naamaan ja tuomari huutaa lyödylle "älä mussuta". Jep. Toivon näkeväni parempia suorituksia jatkossa, nyt tuli 6/10.
Yllätyksiäkin tuli kun Grani kaatoi Erä II:n keskeytyksellä vaikka kakkonen pelasi LoSBia vastaan varsin hyvän pelin (6-4). Granilla on homma näemmä hitsautunut hyvin kasaan ja kopparipelikin näytti hyvältä. PakVin vahva esitys jatkui tasurilla LoSBista ja KorsKan kaadolla. Oilersin "notkahdus" meille saattaa kyllä tehdä ihan hyvää tässä lohkossa ja ainakin seuraavassa turnauksessa on vielä kaikilla panoksia.
KorsKa - HIFK 5 - 5
3x15min ( 3-1, 1-2, 1-2)
Korska pääsi alussa yllättämään. Kaksi ensimmäistä laukausta kukkupallosta silmät kiinni ja peli oli 2-0 vastustajalle. Ottelusta näki kuitenkin koko ajan, että HIFK:llä ei ollut mitään hätää vaikka olikin pahuksen huonoa tuuria ja kaverilla taas vähän mäihääkin. Venyttiin tasuriin, voitto karkasi pieniin viimeistelyvirheisiin. KorsKa pelasi ihan siistiä peliä ja pelitapana parille ratkaisijalle pelaaminen lähes aina ja miksei kun käsiä ja jalkaa löytyy.
HIFK - Oilers NG 3 - 2
3x15min ( 1-1, 2-1, 1-1)
Jos päivän ensimmäisessä pelissä Korska pelastui tappiolta vähän hyvällä tuurillakin, onnetar suosi meitä sitten tässä pelissä, ainakin 3. erän loppuminuutilla. Pelissä oli sitä kuuluisaa intensiteettiä ja ensimmäisen erän jälkeen luulin, ettei jomman kumman tempo ja tahto kestä koko matkaa kuitenkaan. Väärässä olin. Koko peli oli kovaa yritystä ja kummallakin joukkueella oli paikkoja, mutta maalivahdeilla oli tähtihetkensä juuri oikeaan aikaan. Pelissä olisi voinut kumpi tahansa viedä pisteet kotiin ja tällaista tämä on, erot ovat pienet ja päivillä on eroa.
===================================================
26.09.2009 Tiikeri Areena
LoSB - HIFK 6-4
3x15min ( 2-3, 2-0, 2-1)
Ensimmäinen peli tässä sarjassa ja vastassa ikäänkuin kiusaksi alkujaan tasaisimmaksi arvioitu ottelu LoSBia vastaan. Viime kausi päätettiin LoSBin kanssa voitokkaasti (Erä Panttereina), mutta joukkueen vaarallisuus kyllä tiedettiin. Ensimmäisessä erässä kumpikin joukkue sai sisään aika helppoja maaleja ja toisen joukkueen töpeistäkin hyviä tilanteita aikaiseksi. Toisessa erässä IFK hallitsi tilanteita, mutta maalit jäivät tekemättä. Sen sijaan virheitä ei saatu pois ja vastustaja iski parista paikasta tehokkaasti ja kolmanteen erään mentiin 4-3 tappioasemassa. Kolmannessa erässä peli taas tasoittui, myös maalien suhteen, mutta aivan viime minuuteilla vastustaja pääsi vetämään volleystä pomppupallon sisään ja loput pelasivat aikaa dumarien nenän edessä ja viimein byyri meni tyhjiin. Harmittiko? joo.
HIFK:lta aivan ok peli, varsinkin punaisen kentän osalta. Tehoja ei vaan saatu tarpeeksi irti kokonaisuutena ja todella tiukoissa peleissä ratkaisu voi kääntyä kummalle tahansa. Ikävä tilanne tämän sarjan suhteen kuitenkin on taas avaustappio ja sillasta pitää jälleen ponnistaa. LoSB on nyt vahvin ehdokkaani lohkokakkoseksi Oilersin jälkeen. Omassa kädessä tosin on vielä paljon ruutia ja peleissä - kuten lätkäsanonta kuuluu - sattuu ja tapahtuu...
Tunnisteet: Ajankohtaista, Aluesarja 2009-2010, Ottelut
perjantai 6. marraskuuta 2009
Harjoitusotteluita marraskuussa
PSS Pantterit - HIFK 7-4
4.11.2009 Albert Edelfeltin koulu, Porvoo
erät noin 3x15min (2-0, 3-1, 2-3)
Panttereiden kanssa jatkettiin hyvien harjoituspelien sarjaa ja vielä kerran iso kiitos mukavasta pelistä ja tarjoilusta! Termarikahvit tulivat tarpeeseen kun matkan aikana talvi päätti tulla käymään ja laittoi kunnon lumipyryn päälle.
Lunta tuli tupaan myös pelissä ja kaksi ensimmäistä erää meni täysin Panttereille. Pallo liikkui hyvin ja tarkkojen hyökkäysten lisäksi vastustajan puolustus siivosi rauhassa irtopallot omille. On kyllä hieno joukkue, jossa ei juurikaan ole heikkoja kohtia ja fyysisyyttäkin löytyy tarvittaessa. HIFKin kokeilema puolustustaktiikka vaihtui kolmannessa erässä toiseksi ja jotenkin vaan muutaman maalin jälkeen peli lähti paremmin pyörimään. Loppukiriäkin oli ilmassa, mutta tyssäsi sitten lopun alivoimaan ja vastustajan hienoihin maaleihin. Ansaittu voitto jälleen kerran Porvooseen.
Tunnisteet: Ottelut



