maanantai 31. elokuuta 2009

Etsimme kokenutta kenttäpelaajaa

Jos olet kokenut pelimies ja haluat pelata perinteikkäässä HIFK:ssa, hyvässä seurassa ja menestyä kanssamme, ota yhteyttä jamo@bcc.fi.

Pelaamme ja harjoittelemme paljon ja joukkueessamme on kaksi tasavahvaa kentällistä pelaajia, joilla on 4-5 vuoden pelaajatausta. Tulevalla kaudella pelaamme Etelä-Suomen kilpasarjaa kilpailullisin tavoittein ja pelaajamateriaalimme kaipaa lisää kokenutta kalustoa. Tule mukaan!

lauantai 29. elokuuta 2009

Sudet turnaus, draaman jälkeen finaalissa hopeaa

Takana taas pitkä lauantaipäivä koko rahan edestä. Lähtö Helsingistä 7:30 ja paluu takaisin 22:00 ja siinä välissä 5 peliä, jossa IFK suorastaan mässäili maaleilla ja pelasi itsensä turnauksen finaalin ehdottomaksi ennakkosuosikiksi 37-4 maalierolla ja olihan se voittanut finaalivastustajansa, Ball Crackersin, alkulohkossaan selkein numeroin. Vaan toisin kävi. Vastustaja iski ensimmäisessä erässä kaksi maalia ja puolusti seuraavat 15min ja lihan läpi ei pallo vaan mennyt vaikka pyöritystä ja paikkoja oli parinkin tusinan verran. Mahtava puolustusvoitto heiltä.

HIFK - SC Jenga 18-0 ( 10-0, 8-0)

Turnauksen ensimmäinen peli ja vastustajana turnauksen kokemattomin joukkue. Pojat tekivät maaleja... ainakin tarpeeksi. Jenga ei sittemmin esittänyt vahvaa peliä vaan putosi jatkosta.

HIFK - Sudet 4-1 (2-1, 2-0)

Turnausjärjestäjä antoi vastusta, mutta pelin painopiste pyöri heidän kannaltaan väärässä päässä. Sudet hävisi niukasti maalierollaan välieräpaikkansa Ball Crackersille.

Ball Crackers - HIFK 1-5 (0-1,1-4)

Ensimmäinen erä oli vääntöä, mutta toisessa erässä pojat iskivät vääjäämättömästi kaulaa ja ottivat pisteet kotiin alkulohkostaan puhtaalla pelillä. Kakkossijan nappasi Crackers maalieronsa turvin ja kohtasi välierässään Imatran Voiman, joka kaatui tiukassa ottelussa 2-1 Crackersin hyväksi.

HIFK - SB Heinola 9-2 (4-0, 5-2)

IFK sai B-lohkon kakkosen omaan välieräänsä ja otti helposti finaalipaikan.

HIFK - Ball Crackers 1-2 (0-2, 1-0)

Vahva peli IFK:lta, mutta maali oli kuin noiduttu. Vastustajan kopparilla loistopeli ja 2x15min peleissä kahden maalin takaa-ajo on kovaa peliä . Termi lienee "nihkeä peli" ja maalit ratkaisivat. Vastustajasta sanottakoon, että ottivat ensimmäisen tappionsa rehdisti ja voittivat myös kunniakkaasti hirveellä tsempillä. Kuten useimmissa lajeissa, tässäkin parempi joukkue on loppujen lopuksi se, joka tekee enemmän maaleja - vaikka pelitapahtumat olisivat mitä.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Sudet turnaus 29.08.2009 Kouvolassa, pieni infopaketti

Mennään vaihteeksi muualle ja pelataan hyvät pelit hyvässä seurassa ja pidetään hauskaa! Siis Kouvolaan. Tässä pieni infopaketti myös nettiin.

Lauantaina: 29.08.2009, kaikki pelit Lyseon Liikuntahallilla:
Lyseon Liikuntahalli
Palomäenkatu 31
45100 KOUVOLA

Karttalinkit:
Kouvolan kartta
Google Maps

Joukkueet C-95 pojat:
- Sudet Kouvola
- Ball Crackers Kotka
- NST Lappeenranta
- HIFK Helsinki
- SB Heinola Heinola
- Imatran Voima Imatra
- SC Jenga Kausala

Lohkojaot:
Lohko A:
Sudet
Ball Crackers
HIFK
Jenga

Lohko B:
NST
SB Heinola
Imatran Voima

Ottelumme:
10:30 HIFK - Jenga
12:00 HIFK - Sudet
14:15 Ball Crackers - HIFK

Loppupelit:
10 16:00 Sijat 5-6 A3. - B3.
11 16:45 Välierä A1. - B2.
12 17:30 Välierä A2. - B1.
TAUKO
13 18:30 Pronssi
14 19:15 Finaali

CC2009: pitkän päivän palkkioksi hopeaa

Champions Cup 2009 eli lyhyesti CC2009 on osoittanut paikkansa kovatasoisena spesiaaliturnauksena - keskittyen pojat 95-ikäluokan turnaukseksi ja täten myös magneetin lailla vetänyt puoleensa ko. ikäluokan ns. kovimpia joukkueita paikan päälle. Tällä kertaa joukkueita oli paikalla 24 eli maksimimäärä, mitä järjestäjä (Loiske) pystyi hoitamaan. Pelipäivästä tuli välieriin ja finaaliin edenneille joukkueille todella pitkä, mutta samalla myös antoisa. Jälleen kerran on myös todettava, että tällaiset talkoovoimin vedetyt turnaukset ansaitsevat hatun noston!

Pelipäivä alkoi alkusarjoissa, kuudessa eri lohkossa, joihin joukkueet olivat valittu arvoilla. HIFK:n lohkosta odotettiin tasaisia pelejä ja näin myös oli. Ennakkoon HIFK:n odotettiin sijoittuvan lohkonsa viimeiseksi ja putoavan myös jatkosta kohtalaisen nopeasti ja SBS Maskun odotettiin vievän koko turnauksen potin kotiinsa (tuli 2.ksi, Erä otti A-kultaa). KooVee C95 taas otti paikkansa A-sarjassa 2. parhaana lohkokakkosena, joten voisi sanoa, että lohkomme oli myös paitsi tasainen niin myös todella kovatasoinen. SSV:lle lohkossa ei herunut pisteitä, mutta paransivat kuitenkin turnauksessa peliään ja ottivat Tiikereistä selkävoiton jatkopelissä. Myös HIFK haparoi alkusarjassaan ja paransi peliään turnauksen aikana ja lopulta veivät itsensä ansaitusti B-finaaliin.

Täytyy muistaa, että pojat olivat ennen finaalia pelanneet jo 6 kovaa peliä ja vastaan astui ÅIF:n 94-joukkue, tiivistetysti kahteen kenttään ja varmaankin niin, että Y-säännöt eivät olleet meille aivan suosiollisia. Ylpeänä voidaan kuitenkin sanoa, että pojat taistelivat hienosti ja voiton avaimet olivat käsissä koko pelin ajan, mutta vastustaja vei pelin kuitenkin kotiin muutamalla onnistumisellaan. Viimeiseen asti kyllä yritettiin ja pallo saatiin maaliin, mutta peliaika oli jo mennyt umpeen vaikka summeri soikin samalla hetkellä. Tiukaksi meni, mutta toisaalta rankkareilla ei olisi ollut kivaa ratkaista, ei ainakaan finaalia. Verrattuna päivän aiempaan 94-joukkueeseen, Pöytyän Urheilijoihin, PU-C94 peli oli kovempi, fyysisempi ja kiivaampi ja ottelu ratkesi siinäkin pelissä aivan viime minuutilla, tosin silloin meille onnellisemmin.

Hopeaa tuli ja siitä on hieno lähteä eteenpäin. Uskomme omiin kykyihimme ja valmennuksellekin tuli varmasti paljon "dataa" kehityskohteista, joten harjoitusturnauksesta otimme juuri sellaiset hyödyt kuin mitä oli tarkoituskin.

Tilastot HIFK.NET sivuilta

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Harjoitusotteluita elokuussa

Loiske C95 - HIFK 2-3

Eilen 17.8.2009 pelattiin tämän kokoonpanon ensimmäinen peli, tosin ei aivan koko joukkueen voimin, mutta kuitenkin. Vastustajana oli Loiskeen uusi C95 joukkue, joten ennakkoasetelmia ei voinut oikein edes arvailla. Pelin alkukin kuitenkin näytti aika tasaiselta ja harjoiteltuja kuvioita vielä hieman haettiin puolin ja toisin.

Vastustaja pelasi mainiota puolustus- ja maalivahtipeliä ja aiheutti hyökkäyspäässä mailaviidakkoa HIFK:n maalin edustalla useaan kertaan. Muutaman takaiskumaalin jälkeen valmentajien herättelyt onnistuivat ja HIFKin limevihreät (isot aplodit Jamolle ja Suville asuista!) tekivät kavennuksen ja ottivat kolmannessa erässä paremmin otetta peliin ja lopulta niukan 2-3 voiton. Taitaa tulla vielä uusinta jossakin vaiheessa...

18.8.2009 otettiin mittaa aiemmin todella tiukoista peleistä tunnetusta GrIFK:sta.

HIFK - GrIFK 4-3

Hiiohoi! ja peli käyntiin! GrIFK:n ja HIFK:n välisessä taistossa jälkimmäisellä oli hienoista painostusta ja useita hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistelyssä olisi vielä parantamisen varaa. Vastus oli yhtä kova ja vaarallinen kuin ennenkin ja odotetusti piti jännitystä yllä koko ottelun ajan. Muutaman kerran kahden maalin karkumatkamme kaventui lopulta niukkaan yhden maalin voittoon.

M-Team C94 Blue - HIFK 5-1 (0-1, 2-0, 3-0)
27.8.2009 klo 19:00 AC Ruskeasuo

Ensimmäisessä erässä pojat pysyivät vielä kyydissä mukana, mutta toisessa erässä vastustaja pääsi iskemään kahdesti ja vieläpä alle 10 sekunnin välein. Kolmannessa sama toistui ja 4-1 tilanteessa ote kirposi. Ihan hyvää tahkoamista, mutta ei ollut parasta peliä kummaltakaan joukkueelta.