torstai 1. huhtikuuta 2010

Etelä-Suomen Alueliiga 2009-2010, jatkosarja

Lohkoarvonnassa pääsimme kovaan lohkoon, jossa Oilers NG:n molemmat C-ikäluokat, Indians C95 edustus, Indians C95 II sekä KeBan 94:set. Jatkosarjassa ei ollut mitään panoksia jaettu ja pyrittiinkin pelaamaan hyvät pelit riippumatta lopputuloksesta. Tässä mielestäni onnistuttiin varsin hyvin.


Pelit:
13.1.2010 18:00 Oilers NG94 - Hifk 12-0
Esport Arena 1
NG94 näytti meille kaapin paikan heti alussa ja eka erä 11-0. Toisessa vähän sentään jo yritystä. No, Oilers NG94 voittikin sitten oman sarjansa SM kultaa, joten ei nyt ihan huono joukkue....

2.2.2010 20:00 Hifk - KeBa, ED 3-6
Station 6 (omalla kentällä)
KeBa 94 oli yllättävän kova vastus ja teki lopulta tarvittavat maalit vaikka aika tasaista peliä pelattiin.


4.3.2010 17:00 Indians 2 - Hifk 6-5
Otahalli 1
Hauska peli, miehitys oli mitä oli ja vaihtoaitiokin oli aidan takana :) Hallittiin peliä, mutta maaleja ei nähty kuin lopussa. Noin 3,5 minuuttia ennen pelin loppua oltiin vielä 5-1 tappiolla ja tultiin tasoihin. Kaveri laittoi sitten 15s ennen loppua voittomaalin ja viime sekunneille saatiin hirveä mylly kuitenkin päälle.

16.3.2010 20:00 Hifk - Oilers NG95 3-4
ED Station 6 (omalla kentällä)
Hyvällä fiiliksellä pelattu peli kummaltakin joukkueelta. Tasaista vääntöä ja pääsihän ne vähän turhan pitkälle karkuun kun oli annettu 1-4 eteen.

30.3.2010 20:00 Hifk - Indians 4-2
ED Station 6 (omalla kentällä)
Joukkue pelasi jälleen hyvällä fiiliksellä ja pärjäsi mainiosti SM välieriinkin ehtinyttä joukkuetta vastaan.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Etelä-Suomen Eliittijatkosarja, Myllypuro #2

Myllypuro ja eliittisarjan viimeinen turnaus. Nyt pelattiin vain kunniasta sillä millään ottelulla ei ollut jatkopaikkojen suhteen enää merkitystä. Päivän muut tulokset:
AC Haki - SSV 7-4
SCH - PakVi 3-1

Jälkimmäisessä pelissä näytti kentällä olevan kummastakin joukkueesta joku kakkosyhdistelmä ja peli oli kyllä sen näköistäkin. SCH:lle kuitenkin odotetusti voitto, kolmas PakVin kellistys meni taas vähän jälkimmäisen kokoonpanon piikkiin.

Sarjataulukko päivittynee liiton sivuilla joskus aikanaan, mutta ennakkotietona siis menee näin:
SSV 23p
AC Haki 20p
SCH 16p
HIFK 13p
PakVi 12p
HePa 6p

SCH siis nappasi tarpeeksi pisteitä ja jätti HIFK neljänneksi vaikka hävisikin 2/3:sta keskinäisistä peleistä. Samanlaista ristiinpelaamista oli kautta linjan, voittoja ja tappioita tuli vähän yllättävissäkin otteluissa, esim. HePa voitti kerran SSV:nkin.

Update (8.3.2010):
KARSINTA PÄÄSYSTÄ SM-VÄLIKARSINTAAN.

AC HaKi - PSS 9- 3
SCH - KeBa 6- 4
AC HaKi - SCH 11- 3

AC HaKi SM-välikarsintaan.


HIFK - HePa 7-4
(2-3,3-1,2-0)

Heinämaan pallo ei pahemmin menestynyt tässä sarjassa, vaikka pelaakin samantyyppistä suoraviivaista vastahyökkäyspeliä kuin SCH:kin. Kärkipelaajien kädet käyvät ja tulosta kyllä syntyy, mutta omissa soi liian helposti.

HIFK:n ja HePan pelit olivat ennen tätä peliä menneet HIFK:lle ja HePa halusi varmasti ottaa revanssia. Ensimmäisen erän vastustaja painoikin päälle ja iski todella tehokkaasti pelin 2-3:een. Kun toisessa erässä IFK pääsi selkeämmin niskan päälle, vastustajan linja muuttui pelaamisen sijasta kaikenlaiseen pikkusikailuun, ajeluihin ja kuittailuihin. Tuomarit olivat kyllä tähän saakka olleet hereillä ja ottaneet kaikki läpsyt ja työntämiset pois, mutta nyt muuttui linja siinäkin osoitteessa. Koska kaikkea ei voinut viheltää, pelistä tuli melkoista rymistelyä ja fiiliset meni tuota katsoessa. Kolmannen erän puolivälin jälkeen, kun peli oli jo käytännössä ratkennut, mopo karkasi sitten kokonaan. Dumarikaksikko jakoi jäähyjä kaikesta mahdollisesta ja vihelteli vapareita miten sattui. Ihmeellisiä asioita mm. HePa kärsimä 0+10min rangaistus epäurheilijamaisestä käytöksestä, maalivahdin näpeissä olevan pallon lyönnistä lyöjälle vapari (mitä ihmettä?), pallon palauttamisesta pisteelle 2min jne. Nolon huonoa.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Etelä-Suomen Eliittijatkosarja, Myllypuro #1

Turnauksen ajankohta juuri talvilomien jälkeen osoitti sen, että 1,5 viikon harjoittelemattomuus näkyi ja pelituntuma haki vielä uriaan ainakin ensimmäisessä pelissä. Ennen tuota ensimmäistä peliä HIFK:lla oli vielä marginaalinen mahdollisuus jatkopeleihin eli sarjan kolmostilaan. Jos omat pelit hoidetaan puhtaasti, niin SCH:n tulisi hävitä kaikki loput pelinsä. Tähän olisi ollut muuten saumoja, paitsi että SCH pääsee pelaamaan varmasti vajaalukuista PakVia vastaan viimeisellä kierroksella (D96 ratkaisupelien aikaan). Tässä sarjassa on PakVi antanutkin varsin mielenkiintoisen lisämausteen ja todella ansaitun vastuksen kaikille joukkueille. Harmillista kyllä sekin, etteivät päässeet pelaamaan kokonaisena joukkueena kaikissa turnauksissa juuri tuon D96 sarjan päällekkäisyyden takia. Taisivat kärsiä samasta myös D96 sarjassa.

Lopullinen eliittisarja tulee päättymään siihen, että SSV menee suoraan jatkoon ja AC Haki sekä SCH karsivat luultavasti PSS:n ja KeBan kanssa. Eliittisarjan osalta tämä käytännössä varmistui tänään jo, sillä kun itse hävisimme 1. pelimme ja voitimme Hakin, SCH:n ei tarvitse ottaa lainkaan pisteitä enää ja SSV:tä ei saa Hakikaan enää kiinni. Loput pelit pelataan siis enää kunniasta.

HIFK - PakVi 3-5
(0-1, 2-2, 1-2)
Ei ollut mikään yllätys, että ensimmäinen erä oli tasainen. Näin on ollut miltei jokaisessa aiemmassa kohtaamisessa. Saatiin kyllä vastustajan maalivahti lämmitettyä, mutta sisään ei sitten mennyt millään. PakVi pääsi aivan erän lopussa napsimaan irtopallon ja osoittamaan tarkalla vedolla pallolle paikan maaliverkon uumenista (mahtavia kielikuvia!). Tämän jälkeen nähtiin taas ko. joukkueen ihmeellinen kyky haistaa verta, koska tuon maalin jälkeen vastustaja alkoi ahnaammin etsiä 0-2 maalia. Juuri noin sitä pitääkin pelata! Syke oli säilynyt toisen erän alkuun ja oltiin siis jo 0-2 tappiolla. Koska oma peli alkoi vähän paremmin kulkea, saatiin luotua lukuisia hyviä tilanteita ja ottelu tasoitettua 2-2:een. Kolmannessa erässä kuitenkin meni omiin liikaa ja tappio oli selvä.

Itse ottelun tapahtumia voi kommentoida, mutta minusta merkittävin asia löytyi vastustajan asenteessa ja taktiikassa. Pojat puolustivat 2-3 johtoaan vastaiskupelillä hienosti. PakVin omassa päässä olisi kyllä soinut enemmänkin, mutta vaikka HIFK:n vedot olivat hyviä, oli koppari tai maalin puitteet aina edessä. Tuo lihamuuripuolustus oli valmis kuitenkin nopeisiin kääntöihin ja niinpä ottelu ratkesikin niihin. PakVin 5:ssä maalissa taisi olla kaikissa kyseessä ylivoimahyökkäys, joten pelillisesti hyvin taktikoitu ja ansaittu voitto. PakVi olisi varmasti pärjännyt tässä sarjassa paremminkin, jos olisi tällä joukkueella pelannut kaikki ottelunsa.

AC Haki - HIFK 1-3
(0-1, 1-1, 0-1)
Kiihkeä ja intensiivinen peli. Hakilla olisi ollut marginaalimahdollisuus voiton kautta, SCH:n avustuksella, ottaa jopa suora pääsy ilman karsintoja playoffs-vaiheeseen. Tämä näkyi kyllä pelissäkin. Haki kävi agressiivisesti päälle ja yritti kaikkensa. Ei kuitenkaan auttanut, kiitos Nykäsen, joka torjui pelissä ties kuinka monta vetoa ja kiitos myös puolustuksen, joka iski iholle heti kun sektorille tuli vihollisia. Pahoja paikkoja nähtiin puolin ja toisin ja muutama hieno onnistuminen ratkaisi lopulta pelin. AC Hakista siis kauden ensimmäinen voitto ja kolmen pelin (kauden pisin) tappioputki poikki. Palattiin lomilta.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Etelä-Suomen Eliittijatkosarja, Campo #2

Matka Rajakylään ja takaisin ilman tärkeitä pisteitä. Taisi jäädä samalla paineet taakse, kun alkaa näyttää aika heikolta nuo jatkomahdollisuudet - en ole kyllä mitään jaksanut spekuloidakaan. Ihan hyvää peliä pelattiin taas, mutta niin pelasivat kyllä muutkin joukkueet. SSV, AC Haki ja SCH veivät täydet pisteet ja PakVi, HePa ja HIFK niitä sitten auliisti jakelikin. PakVilla oli D96 pelit samaan aikaan ja siksi ottikin pataan vähän enemmän, HePa pelasi sarjan huonoimman turnauksensa, tiedä sitten miksi. HIFK oli sitten muuten vaan tällainen "kovan taistelun kautta tappioon" :)

HIFK - SCH 5-6
(0-2, 1-1, 4-3)

Pelissä painetta pidettiin kyllä SCH:n päädyssä, mutta vastustaja peitti hienosti laukausyritykset. Tähän kun yhdistetään omassa päässä tulleet merkkausvirheet ja vastustajan henkilökohtaiset taidot ja se, että tuli annettua liian monta hyvää tekopaikkaa, niin vastus sai metsästämänsä revanssin kolmannella kohtaamisellamme. Kun kaverille antaa mahdollisuuden käyttää omia vahvuuksiaan eli tarkkoja laukauksia lähietäisyydeltä, niin eihän se ole mitään hyvää taktiikkaa. Tilanteessa 1-5 oli peliaikaa jäljellä enää 7min, kunnes HIFK aloitti melkoisen kirin. Alle 4 minuutissa peli oli tasan 5-5 ja peliaikaa jäljellä 3,5min. Peli pyöri oikeassa päässä ja vetoja tuli. Vahinko vaan, että heti tasoituksen jälkeisessä vaihdossa kaveri pääsi kuittaamaan loppunumeroiksi 3min ennen loppua 5-6.... ja toimitsijatkin olivat unohtaneet tehokkaan peliajan käsitteen. SCH otti kelpo pelillä sarjan ja päivän ensimmäisen päänahan HIFK:lta ja vei myös täydet pisteet turnauksesta vahvan päivän jälkeen.

SSV- HIFK 6-4
(3-4,2-0, 1-0)

Edellinen matsi meni oman sössimisen piikkiin SSV:lle ja niin oikeastaan myös tämäkin. Tuli annettua hyvä vastus sarjan ehdottomalle kärkijoukkueelle käytännössä vain 10 pelaajalla. Samalla myös voi todeta, ettemme ole ollenkaan kaukana tuosta kärkitasosta, aika tasaista vääntöä oli. Nyt kun saisi nuo omat mokat pois pelistä ja vähän parempaa onnea niiden tolppienkin kanssa niin tilanne olisi mennyt tästä vieläkin tiukemmaksi - tosin olihan SSV:n koppari kyllä tänään aika liekeissä ja joukkue muutenkin pelasi tiivistettynä varmalla tavalla ja kurinalaisesti.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Etelä-Suomen Eliittijatkosarja, Kerava

Keravan kelmeävaloinen kenttä kutsui taas pitkästä aikaa ja täytyy sanoa, että ihan kelpasi istua vaihteeksi ihan katsomossakin normaalien puupenkkien tai seisoskelun sijaan. Päivän pelit noudattivat samaa tiukkaa linjaa kuin aiemmin ja ratkaisut tulivat vasta viimeisessä erässä. Tuomarinelikkö piti aika tiukkaa linjaa mailahäirinnän kanssa, ihan hyvä, mutta sellainen skarppaus puuttui - hymyä kyllä riitti.

Päivän parasta peliä pelasivat HIFK ja SSV, joista jälkimmäinen puursi ansaitun ja selvän eron lohkon kakkosesta AC Hakista. Ei jäänyt epäselväksi kenellä piikkipaikka nyt kuuluu. Oma pojat pelasivat tässä sarjassa jo varmaan neljännen tai viidennen vahvan matsin, jossa voitto lipui hyvän esityksenkin jälkeen toisaalle. No, ei auta itku markkinoilla, pelattiin kuitenkin hyvät pelit.

HIFK - AC Haki 2-4
(1-1,1-1,0-2)

Pelissä voitettiin maalipaikat ja laukaisutilastot, mutta maaleissa sitten hävittiin. Aiemmassa kohtaamisessamme vastustaja oli ottanut selkeän voiton ja nyt näytti koko pelin ajan, että revanssi otetaan samalla mitalla takaisin. Harmillisesti viimeisessä erässä sitten kolmesta vedosta kaksi maalia ja omat pojat eivät sitten saa millään sisään mistään paikasta. Onnistuminen ei onnistunut :) Hyvä peli tuli nähtyä ja katsomossa sai kuulla aika paljon osannottoja, mielummin olisin kyllä ottanut pisteet kotiin.

HePa - HIFK 4-5
(2-2,0-3,2-0)

Tässä pelissä pelattiin jo muutenkin kapean rosterin vajaalla miehistöllä, mutta ihan hyvin pärjättiin. HePalla on hyvät vastahyökkäykset ja kyttäykset sekä hyvä "maalisäläosasto", mutta omat pojat saivat sahattua puolustusta kahville muutaman kerran enemmän. Kolmannessa erässä harjoiteltiin taas jäädyttämistä ja tulihan taas opittua, että sitä pitää harjoitella vielä lisää kun hommassa pelikuri lähtee niin helposti lapasesta.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Etelä-Suomen Eliittijatkosarja, Järvenpää

Toinen kierros lähti käyntiin Järvenpäässä ja HIFK:lle seuraksi tänään SSV ja PakVi. Ensimmäiset kohtaamiset eliittisarjassa olivat päättyneet tappioihin ja nyt haettiin pisteitä takaisin. Tänään oli jalkaa, tahtoa ja peliä riittävästi, mutta sitten... Kävi vähän kuin Suomen jääkiekkomaajoukkeella - varmalta näyttänyt voitto vaihtoi väriään mustaksi ja saatiin jo melkein näpeissä olleet 4 pistettä pudotettua vain 1 pisteeseen tänään. No, kuitenkin taas kerran nähtiin, että kuka tahansa näistä joukkueista voi voittaa kenet tahansa muun ja pelejä on vielä jäljellä. Tärkeät pisteet kuitenkin menetettiin mahdollisimman pienellä marginaalilla ja paljonkin oman käden ja pään kautta.

Tuosta Järveenpään Areenasta vähän palautetta SSBL:lle ja eritoten omistajalle. Jos järjestäjä on säästänyt (ja Areenan omistaja pihtaillut) siinä, ettei tälle pelaajaköörille mitään lämmittelyaluetta anneta, niin olkoot, mutta hygieniasta ei pitäisi tinkiä. Kävin tarkistamassa tilat ja suihkun ja ne jugurttipurkit, karkkipaperit ja suoranainen "nro kakkonen" oli siellä yllärinä odottelemassa ja odottaa varmaan seuraavaa kävijää.

HIFK - SSV 3 - 4
(2-1, 1-1, 0-2)
HIFK pelasi hyvän pelin ja hallitsi kentän tapahtumia estäen mm. vastustajan vaaralliset levitykset tehokkaasti. Homma oli siis hallussa, maalipaikoille päästiin, mutta viimeistelyssä olisi vielä paljonkin parantamista. Voitto näytti jo häämöttävän kun vastustaja otti jäähyn 3-2 tilanteessa pelikellon näyttäessä 41:53. Sen sijaan, että pojat olisivat pelanneet rauhallisesti ylivoimansa, pelattiinkin nälkäisesti kohti maalia ja etsittiin sitä lopullista niittiä. Sitten tuli SSV:ltä yksi hyvä veto keskiviivalta lihamuurimaskin läpi ja peli tasan kello 43:46 (alivoimalla). SVV:n voittomaali syntyikin sitten hieman epäselvästi ja nolosti. Kaveri löi mailalla pakin mailaan, jossa ollut pallo meni jalan kautta maaliin tjs. (tai jotain semmoista). Keskialueella tosta olisi tullut meille vapari, nyt siis pöytäkirjaan siis SSV:lle tehot ja maali ja pelistä 2 pistettä. Aika vaikea tilanne tuomarille, mutta vihelletty mikä vihelletty.

PS. tulipa järkättyä itsekin yksi 2min pojille, kun oli ottelupöytäkirjaan eksynyt yksi pelaaja väärällä numerolla.

PakVi - HIFK 5-5
(0-0, 1-4, 4-1)
Edellinen kohtaaminen päättyi PakVin voittoon, vaikka pelitapahtumat olivat tuolloinkin toisessa päädyssä. Tänään hallittiin peliä ja tapahtumia lähes koko pelin ajan, mutta tämä "maailman paras 96" joukkue tekee kuin varkain näitä maaleja. Sellaisia ruuhkan takaa vetoja tai kiertorannareita nähdään jatkossakin, hyvin on homma hallussa. Ekassa erässä päästiin vedoille, mutta vedettiin ohi tai namuteltiin liikoja. Toisessa erässä pelattiin suoraviivaisesti ja päästiin lopulta kolmanteen erään reilussa johdossa ja pelillisesti vahvempana. Voitto näytti olevan aika helppo juttu sittenkin ja pojat rupesivat pelailemaan höntsemmin ja höntsemmin. PakVi pääsi peliin mukaan ja haistoivat pelissä vielä mahdollisuuden. Lisäksi viime minuuteilla muuten hyvä dumarilinja muuttui heille yhtäkkiä "kaiken sallivaksi" puolustuspäässä ja pilli taas soi samoissa merkeissä meille herkästi. Kaveri rankaisi tilanteen nopeasti edukseen ja otti lopulta ansaitusti tasapelin. HIFK sai vielä ottelun ratkaisuun avaimet käteen kun vastustajan puolustaja esti läpiajon korkealla mailalla ja saatiin rankkari. Rankkarin nappasi kiinni jälleen hienosti pelannut maalivahti, joka teki muutenkin pari melkoista pelin pelastanutta torjuntaa.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Etelä-Suomen Eliittijatkosarja, Latokartano

Latokartanon uusi liikuntahalli tuli samalla korkattua ja puitteet olivat melko hyvät, mutta eivät täydelliset. Olisihan sinne joku voinut suunnitella a) edes pienen katsomon b) kahviotilan c) selkeät parkkipaikat. Plussaa siitä, että pukukoppeja oli tarpeeksi kaikille joukkueille. Tilan lattia oli pinnaltaan ihan ok, mutta vaalea ja monitoimihalleille tyypilliseen tapaan kaikkien mahdollisten lajien viivoilla pilattu.

Päivän pelit menivät aika paljon ristiin ihan odotusten mukaisesti, tämä sarjahan on hyvin tasainen. HIFK otti tällä kertaa täydet neljä pistettä:
AC HaKi - SSV 5-6
SCH - HIFK 5-6
AC HaKi - HePa 7-4
SCH - PakVi 4-3
HIFK - HePa 6-5
SSV - PakVi 6-7

Laskujeni mukaan SSV ja PakVi johtavat 7 pisteellään, AC Haki, HIFK ja SCH tulevat 6 pisteellä perässä ja HePa jatkaa 4 pisteellä. Tammikuussa vielä 8 pistettä jaossa ja tässähän voi käydä miten vaan vielä.

SCH - HIFK 5-6
(2-2, 2-1, 1-3)
Aika hirveä peli, jossa tuli aivan ihmeellisiä maaleja. Pelissä HIFK teki kaksi alivoimamaalia, yhden oman maalin alivoimalla ja yhden tasavajaalla. Pelin hahmoksi nousi kahdella maalisyötöllään maalivahtimme Asmo. SCH:n "kanadalainen maalinedusta sättäys" tuottaa tuloksia ja harmaita hiuksia monille joukkueille. Hieman kyttäävä pelitapa tuottaa myös paljon ylivoimahyökkäyksiä. Suoraviivaista peliä. Aivan lopussa kaverit pääsivät kuin varkain 2-0 hyökkäyseen, mutta namuttelu loppui Asmon voiton pelastaneeseen torjuntaan. Pojat pelasivat hienolla taistelulla kolmannen erän puolen välin 5-3 tilanteesta maalin voittoon.

HIFK - HePa 6-5
(0-4, 4-0, 2-1)

Pelin olennaisin ominaisuus löytyi kummankin joukkueen mielestä tuomaritoiminnasta. Yksinomaan siksi, että siitä puuttui johdonmukaisuus ja tilanteisiin reagointi oli hidasta. En viitsi tässä luetella tilanteita, mutta junioripelituomareita selkeästi, ainakin se toinen :)

Kummallinen peli tämäkin. Annettiin neljä eteen, kaveri tarjosi ne takaisin ja viimeisessä erässä tehtiin voiton eteen tarvittavat maalit. HePan vahvuutena on muista peleistäkin nähty vastahyökkäysvoima ja näiden hyökkääjien kädet iskivät 4 mallimaalia juuri näistä tilanteista. Kaverit antavat tulla ja pyörittää ja sitten täydellä spurtilla kolme kaveria kohti maalia. Ei parane lainkaan löysäillä alastulossa. Kielioppivirheistä annettu 2min vastustajalle lopetti kirin ja pyristelyn.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Helsinkin Floorball Cup 2010

Cupin alkuasetelmasta tuli C95 sarjan sijaan kaksi lohkoa 94/95 joukkueilla. Näillä eväillä tuli ainakin kaksi kovaa harjoituspeliä ja 94 vauhdissa pysymistä.

HIFK - M-Team White C94 2-2
(1-2, 1-0)

Eipä ollut kaksinen aloituspeli. Tuomarilinja oli lähes koko turnauksen ajan hyvin salliva ja M-Team käytti vuotta vanhempien kaverien kokoeroa rynnien hyväkseen. Ensimmäisessä erässä tehtiin pahoja mokia, joista vastustaja rankaisi vain kaksi kertaa. Tuosta olisivat voineet kyllä pelin kääntää ja selän taittaa, mutta eipä näin käynyt. Toisessa erässä jo laitettiin niin paljon kampoihin, että olisi pelin voinut kääntää voitoksi. Hyvä peruspeli ja takaa-ajo 0-2 tilanteesta tasoihin.

Indians II - HIFK 1-3
(0-1, 1-2)
Tuttu juttu, mutta tällä kertaa hatunnosto Indiansille. Hyvä esitys, joka olisi voinut pomppia hyvinkin parempaan lopputulokseen. Indiansin YV-maali sytytti joukkueen taistelemaan ja hyvä ja jännittävä näytelmä tästä pelistä tulikin. Sittemmin Indians päätti turnauksensa hienoon voittoon M-Teamistä.

HIFK - ABC 3-5
(1-2, 2-3)
Turnauksen lopulta voittanut joukkue oli sekä höntsä että uskomattoman taitava joukko 93/94 sarjan pelaajia. Kovuutta tuli tässä pelissä runsain mitoin lisää, samoin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. HIFK:lla ei ollut loppujen lopuksi paljoakaan jakoa lopputuloksen suhteen, mutta todella hienon taistelun pojat esittivät pelaten samalla turnauksen parhaan pelinsä. Tällaista vaan lisää!

HIFK - AC Haki 0-5
(0-2, 0-3)
Ensimmäisessä erässä oltiin hienosti vielä mukana ja pelin henki oli ABC:hen nähden todella fyysistä. Kovuudella ja tuomarilinjalla ei tosin ollut pelin lopputulokseen nähden merkitystä, kaverit olivat myös parempia viimeistelyssään. Maalinteossa taas olisi kyllä pelitilanteisiin nähden suonut kuparisen rikkoutuvan, mutta hyvin piti Hakin puolustus kutinsa. Hyvä vastahyökkäyspeliharjoitus ja kulmapainia kerrakseen.

HIFK - FBC Turku 2-6
(1-3, 1-3)
Vastaan tuli turkulainen ryhmä, joka oli myös ottanut melko samoin numeroin pataan 94-joukkueilta ja pudonnut siis meitä vastaan pronssipeliin. Ja tuomariksi Keijo Kontio... Mr K.K. osoitti jälleen liikkumattomuutensa, antoi ensimmäisen jäähyn 1. minuutilla väärästä etäisyydestä, kun ei nähnyt, että palloa oli jo liikutettu (ja tuli vielä YV-maali). No, oikeasti ihan hyvin tuomittu peli, vaikka aluksi näyttikin vähän pahalta.

FBC:lle annettiin kyllä melkoisia lahjamaaleja ja päivänsankarikin pääsi tekemään yhden vielä omiin :) Vastustaja vetäytyi toisessa erässä iskemään enemmän vastahyökkäyspelillä ja HIFK sai puskea puolustusmuuriin kerta toisensa jälkeen. Muutama terävä hyökkäys ja taas soi omissa melkoisella prosentilla. Turkulaiset ottivat hyvän voiton hyvän taktiikan kautta, mutta hieman likaa tuli kilpeen noista ottelun jälkipuheista, mitä korviini kantautui myöhemmin. Kulttuuriero.