Loiske C95 - HIFK 2-3
Eilen 17.8.2009 pelattiin tämän kokoonpanon ensimmäinen peli, tosin ei aivan koko joukkueen voimin, mutta kuitenkin. Vastustajana oli Loiskeen uusi C95 joukkue, joten ennakkoasetelmia ei voinut oikein edes arvailla. Pelin alkukin kuitenkin näytti aika tasaiselta ja harjoiteltuja kuvioita vielä hieman haettiin puolin ja toisin.
Vastustaja pelasi mainiota puolustus- ja maalivahtipeliä ja aiheutti hyökkäyspäässä mailaviidakkoa HIFK:n maalin edustalla useaan kertaan. Muutaman takaiskumaalin jälkeen valmentajien herättelyt onnistuivat ja HIFKin limevihreät (isot aplodit Jamolle ja Suville asuista!) tekivät kavennuksen ja ottivat kolmannessa erässä paremmin otetta peliin ja lopulta niukan 2-3 voiton. Taitaa tulla vielä uusinta jossakin vaiheessa...
18.8.2009 otettiin mittaa aiemmin todella tiukoista peleistä tunnetusta GrIFK:sta.
HIFK - GrIFK 4-3
Hiiohoi! ja peli käyntiin! GrIFK:n ja HIFK:n välisessä taistossa jälkimmäisellä oli hienoista painostusta ja useita hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistelyssä olisi vielä parantamisen varaa. Vastus oli yhtä kova ja vaarallinen kuin ennenkin ja odotetusti piti jännitystä yllä koko ottelun ajan. Muutaman kerran kahden maalin karkumatkamme kaventui lopulta niukkaan yhden maalin voittoon.
M-Team C94 Blue - HIFK 5-1 (0-1, 2-0, 3-0)
27.8.2009 klo 19:00 AC Ruskeasuo
Ensimmäisessä erässä pojat pysyivät vielä kyydissä mukana, mutta toisessa erässä vastustaja pääsi iskemään kahdesti ja vieläpä alle 10 sekunnin välein. Kolmannessa sama toistui ja 4-1 tilanteessa ote kirposi. Ihan hyvää tahkoamista, mutta ei ollut parasta peliä kummaltakaan joukkueelta.
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Harjoitusotteluita elokuussa
Tunnisteet: Ottelut
Tilaa:
Tekstit (Atom)



0 kommenttia:
Lähetä kommentti