lauantai 5. syyskuuta 2009

Grande Open, jälleen hopeaa

Turnaukseen lähdettiin peruutuspaikan turvin ja takana oli jo kaksi peräkkäistä viikonloppua salibandyä. Lohkomme kaksi muuta joukkuetta olivat Oilers 3 sekä Light Iron ja ennakkoasetelmat olivat selvästi se, että Oilers ja HIFK lähtevät välierien kautta finaaliin. Näin myös kävi.

Ensimmäinen Oilers kohtaaminen oli 1. erän ajan hyvää ja aggressiivista peliämme ja tauolle päästiin 2-4 johdossa. Toiseen erään tuli vahvasti latautunut Oilers ja pyöritti lukemat lopulta 4-4 tasapeliin. Toisen pelin vastustaja, Light Iron, oli kohdattu joskus E/F-junnuina ja kohtalaisen heikosta joukkueesta oli tuolloin ollut kyse. Light Iron ei esittänyt edelleenkään vahvaa viisikkopeliä vaan peli perustui pitkälti puolustukseen ja muutamaan vastahyökkäykseen. Peli päättyi 5-2 HIFK:lle vaikka paikkoja olisi ollut muutamaan lisämaaliinkin. Lisämaaleja olisi kaivattu, sillä lohkovoitto, joka nyt ratkaistaisiin maalieroilla, toisi toisen lohko kakkosen välierävastustajaksi - ja Oilershan on kova tekemään maaleja....

Ottelujen välissä oli sen verran taukoa, että päästiin välillä kotiin syömään ja lepäilemään ja palattuamme takaisin Myllikseen, kuulimme, että Oilers oli niin ikään voittanut Light Ironin "vain" 5-2 ja lohkovoitto tullut meille arvalla. Tämä tiesi sitä, että välierävastukseksi tulisi KeBa ja Oilers sai vastaansa SCH:n.

KeBa kaatui välierässä 4-1, mutta viereiseltä kentältä kuului kummia. SCH oli turnauksessa osoittanut vahvaa peliä ja teki näin myös omassa välierässään. Ottelu oli päättynyt 4-4 ja oli menossa rankkareille. Oilers vei rankut nimiinsä ja tuli, kuten vähän ennustinkin, finaalivastukseksemme. SCH otti myöhemmin KeBalta luulot pois 7-1 voitolla pronssipelissä.

Turnauksessa ihmeellisen ailahtelevaisesti ja niukasti finaaliin selvinnyt Oilers oli paremmin latautunut ja teki murhaavalla prosentilla paikoista maalit HIFK:n verkkoon. Vaikka ottelu päättyi 10-2 tappioon, HIFK pelasi ihan mallikkaasti, mutta teki paljon virheitä omassa päässä, joista siis rokotettiin lähes poikkeuksetta. Oppia ikä kaikki.

Jos Oilers pelaa ensi viikonlopun MC:ssä kuten finaalissa, verkot soivat kyllä useasti vastustajan päässä - kunhan vaan saavat samalla tasaisemman suorituksen turnauksessa. Maalivahtipeli ei näyttänyt tällä kertaa kovinkaan vahvalta ja voi olla heidän Akhilleen kantapäänsä, tiedä häntä. Hyvä joukkue kuitenkin ja HIFK:n pitää pelata aluesarjassa se yksi peli sitten vähän paremmalla sykkeellä.

Ottelut löytyvät GO 2009:n tulospalvelusta
ja omat tilastot HIFK.netistä

0 kommenttia:

Lähetä kommentti