HIFK - PSS Pantterit 3-7
3x15min (0-1,3-4,0-2)
PSS Panttereita vastaan lähdettiin haastajana ja nöyränä, mutta tietenkin toiveekkaana. Itse peli olikin sitten aikamoinen vuoristoratapeli. Ensimmäisessä erässä joukkueet ikään kuin tunnustelivat ja yrittivät perinteisen oman pelitavan kautta ratkaisua ja kumpikaan ei oikein saanut vahvaa otetta peliin. Toisessa erässä piipahdettiin tasoihin ja tämän jälkeen vastustaja alkoi lukea peliä yhä paremmin ja paremmin ja vei erän nimiinsä. Ilman Misan loistopeliä maalissa, olisi kakkoserä mennyt aika rumaksi numeroiden suhteen. Kolmannessa erässä sitten vaihtui fyysinen vaihe päälle ja pelin puhtaus sai tahroja. Kaksi erää kuitenkin ihan hyvää yritystä, mutta pyristelyistä huolimatta ei voitu paremmalle mitään.
tiistai 6. lokakuuta 2009
Harjoitusotteluita lokakuussa
Tunnisteet: Ottelut


