sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kamikaze III Cup 20.12.2009

Joukkue otti osaa Loiskeen järjestämään Kamikaze-turnaukseen, johon Heikuran Lasse oli saanut kutsuttua C95:n kovatasoisia joukkueita varsin runsaasti. Suuri osa joukkueista on matkaamassa vuodenvaihteessa perinteiseen Uppsalan Storvreta turnaukseen ja tällainen kovatasoinen harjoitusturnaus onkin omiaan auttamaan erilaisten kokoonpanojen ja kokeilujen osalta joukkueita. Olimme myös otettuja kutsusta ja lähdimme nöyrinä katsomaan ja katsastamaan omaa tasoamme ja kehitystämme (Kamikazehan tarkoittaa japaniksi "Jumalan tuulta" eli itsemurhalentoa....). Lohkosta tuli odotettua tasaisempi ja ristiinpelatumpi kuin paperilla saattoi odottaa. Indians oli lohkon ainoa tappioton joukkue ja lopulta otti koko turnauksen voiton PSS Panttereilta, rankkareilla tosin. Erä nappasi niukasti maalieronsa (+/- 0) turvin lohkokakkosen paikan  Fosun (-1) nenän edestä ja vein turnauksen prossin itselleen. Kovassa lohkossa siis oltiin, mutta myös A-lohkossa oli eliittisarjamme SSV näyttänyt, että vastusta löytyy myös SM:n ulkopuolelta.

HIFK - Fosu 1-3 (1-3,0-0)
Forssan Suupparit oli meille aivan uusi tuttavuus vaikka vähänkin orggia tai SM-sarjaa seurannut on saanut sen käsityksen ettei kyseessä ole mikään heittopussi vaan aivan maamme kärkikastissa pelaava joukkue. Ensimmäisessä erässä päästiin johtoasemiin, kaveri sai vähän helpohkon rankkarin, jonka Asmo nappasi vielä kiinni, mutta Fosu tasoitti pelin sitten ylivoimalla. Myös nuo ratkaisevat kaksi maalia tulivat sitten kirvelevästi vähän helpolla annettuina. Alun sähellyksen jälkeen, kun pojat alkoivat pitämään palloa kauemmin hallussa, peli tasaantui ja viimeinen erä meni sitten maalitta. Fosun yritti maalia erittäin usein samalla taktiikalla: palloa maalin takaa maalin eteen juokseville one-timer pelaajille. Toinen selkeä vahvuus oli kakkoserässä torjuneen ykkösvahdin aika maagiset kädet.

HIFK - Erä 4-2 (1-0, 3-2)
Tämä oli varmaankin omille pojille se tärkein ottelu, koska Erän kanssa on vedettu tiukkoja pelejä, välillä kunnon tappioita, välillä taas ns. nihkeitä pelejä ja aina on pisteet menneet Erälle. Tällä kertaa vastustaja edustustosta puuttui pari avainpelaajaa ja se näkyi myös kentän tapahtumissa. Peli oli kuitenkin tasaista vääntöä ja Erä pääsi kuin varkain tasoittamaan pelin aivan toisen erän lopussa, mutta kun pojat olivat päättäneet vielä tällä kertaa pisteet kotiin, niin asenne pysyi voitossa loppuun asti ja kelpaisi se voittomaali 39 sekuntia ennen loppua Sakullekin. Propsit Erälle rehdistä ja siististä pelistä.

HIFK - WI95 1-4 (0-1, 1-3)
Indians oli tullut turnaukseen vahvalla ykkösjoukkueellaan, eikä tuohon tuntunut HIFK:lla löytyvän aseita. Fosuun tai Erään verrattuna vastustaja piti alhaisempaa tempoa yllä ja pojat tuudittautuvat samaan menoon mukaan ja tästähän sitten kärsi myös oma peli. Jollain lailla tämä peli muistutti eniten jotain harjoitusottelua, jossa panokset olivat muualla. Poikien paukut ja turnauksen tavoite taisi mennä sittenkin Erä-peliin. Indians käytti hienosti tilan hyväkseen ja tuolla Tapiolan Urheiluhallissa maalin taakse olikin varattu sitä tilaa niin paljon, että sinnehän olisi voinut perustaa toimiston sijaan myös Kebab-Pizzerian.


FBT Karhut - HIFK 7-2 (5-1, 2-1)
Jos panokset olivat menneet jo Erä peliin, niin panokset menivät lopullisesti ennen tätä peliä, kun Fosu kiri sittenkin Erää vastaan tasapeliin ja jatkopelien spekulaatiot voitiin unohtaa. Porilaisten marssin tahdissa katseltiin kun kovalla prosentilla lähes paikasta kuin paikasta alkoi hanat vuotaa eli tuli annettua viisi maalia eteen monen kardinaalimunauksen jälkeen. Karhujen vahvuutena olivat hyvät vedot, myös syöttöpeli toimi hyvin - aika hyvä paketti siis. Niukasti olivat jääneet myös SM-sarjasta eikä ole ihme etteikö nousisi vielä haastamaan paikkaansa loppupeleissä. Vastustajan otteet poikkesivat hieman muihin verrattuna, en tiedä onko joku alueellinen kulttuuriero, mutta ainakin Erän tai Indiansin sellaisen herrasmiesmäisen kunnioituksen puuttuminen maistui ilman mausteita aika porilaiselta - kaikella kunnioituksella.